Kärsimättömyys ja riittämättömyys

yläkerran lautalattiaa

 Sisähommat etenevät, yläkerrassa on lautalattia melkein kokonaan asennettu. Pohdintaa ja viivästymistä aiheuttaa hormin asennus, se kun kulkee nuorimman lapsen huoneen läpi eikä sinne voi siis lattiaa asentaa ennen hormin muurausta. Hormia ei voi muurata ennen kuin takkaelementti on paikoillaan ja sen siirtäminen autotallista talolle olikin melkoinen operaatio.




Tarvittiin paria traktoria, peräkärrykyytiä ja pumppukärry sen taloon saamiseksi. Kun takka sitten kivasti oli paikoillaan, esitti rouvashenkilö eli allekirjoittanut, ettei takan korkeus miellytä. Nyt sitten mies rakentaa rautakehikkoa, jolla takkasydän nousee riittävän korkealle...eli hommat seisoo taas...

Vuosi rakentamista alkaa tuntua, nykyinen asunto on täynnä laatikoita ym. tavaraa eikä tunnu kodilta. Uusi koti on raakile, jossa on vielä kovasti hommaa että muuttamaan päästään. Kärsivällisyys on koetuksella eikä pian alkava kouluarki sitä helpota. Mieheni on jaksanut uskomattoman hienosti rakentaa, mutta kyllä jo alkaa toivoa hänellekin helpompia aikoja...

Tämä rakennusaika on kyllä opettanut paljon, minulle se on ollut myös oman erityisherkkyyden oppimista ja sen kanssa toimeentulemista. Vaikka eritysherkkä tuntuu olevan muotijuttu, en ole diagnoosien kalastelija vaan tämän asian tajuaminen oli itselleni iso silmien avautuminen. Niin paljon asioita lapsuudesta saakka selittyy erityisherkkyydellä; miksi en jaksa niinkuin muut vain painaa menemään ja olla sosiaalinen ja tekeväinen, miksi seuraan ilmeitä ja eleitä ja aistin asioita voimakkaasti. Raksalla en jaksa tehdä pitkää päivää, tarvitsen lepotaukoja ja ennen kaikkea ruokaa tasaisin väliajoin. Näin vältytään yliväsymykseltä (joka vie petiin päiväksi vähintään) eikä nälkäkiukku kiristä tunnelmaa. Omaa aikaa jos saan välillä ja tilaa ajatuksilleni (joita riittää :D), jaksan paljon paremmin. Tällainen avautuminen julkiseen rakennusblogiin voi ihmetyttää, mutta mielestäni on tärkeää puhua jaksamisesta.

Tukiverkosto auttaa meitä edelleen, nuorimmainen on paljon miehen vanhimmilla ja miehen veli on raksalla apuna. Jos meillä olisi tilanne, missä lapset olisivat koko ajan mukana raksalla, en ymmärrä miten jaksaisimme. Toisaalta olisi hienoa rakentaa yhdessä lasten kanssa, mutta...Uusperheemme on iso, mutta onneksi lapsetkin ovat jo aika isoja. Toki poden huonoa omaatuntoa siitä, että rakentaminen vie niin paljon aikaa perhe-elämältä. Mutta aikansa kutakin ja yhteisen hyvän eteen tässä töitä tehdään ja välillä syödään mansikkakakkuakin ;)


Kommentit

  1. Tsemppiä! Maratonväsymys iskee varmaan kaikille jossain vaiheessa. Ja itselleni ainakin usein juuri sellaisella hetkellä, kun joku vähän isompi ja hankalampi homma viivästyy tai antaa odottaa ja kiusaa takaraivossa. Onneksi yleensä se into löytyy uudestaan ja sitten se onkin yhtä hurlumheitä muuttoon asti. Teilläkin on jo niin hyvällä mallilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja samat takas, melkein samaa tahtia edetään :D

      Poista

Lähetä kommentti

Viestisi piristää päivääni!