Paljonko makuuhuoneita lapsiperhe tarvitsee?

Meillä on kuusilapsinen uusperhe, iältään taaperosta täysikäiseen. Hiukan tarvii ennustajan lahjoja osatakseen arvioida tulevaisuuden tilantarpeen meidän perheessä. Milloin täysikäinen muuttaa pois kotoa? Käyvätkö kaksi toisella vanhemmallaan asuvaa lasta kuinka usein meillä ja tarvitsevatko oman huoneen? Mitä jos nyt teini-iän molemmin puolin olevat lapsoset muuttavatkin pian opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mitäs niille huoneille tehdään? Montako makkaria tarvitaan?








Ainakin yksi on varmaa eli nyt 2 vuotta täyttänyt tarvitsee huonetta aika pitkään ja alkuun meidän makkarin läheltä. Siksipä olemme suunnitelleet sijoittavamme oman makkarin ja taaperon makkarin alakertaan. Parhaillaan mahataudista toipuva taapero tulee sairastamaan optimistisen arvion mukaan varmasti toisenkin kerran (hih!) ja tarvitsee vanhempia lähelleeen. Yläkerta on liian kaukana pienelle pitkään.



Yläkertaan olemme suunnitelleet aluksi neljää makuuhuonetta, mutta budjettia tarkastellessa ja tulevaisuuden tilantarvetta mietittäessä, alamme kallistua vain kahteen makuuhuoneeseen. Aulatilaan voi laittaa siskonpetiä tarvittaessa.

Mitä mieltä muut, tarviiko lapsella olla oma huone ja miten arvioida tulevaisuuden huonetarvetta?

Kommentit

  1. Mekin mietimme samaa... kuinka monta huonetta on tarpeeksi muttei liikaa sitten kun joskus jäämme asumaan sinne ilman lapsia. Toisaalta, haluamme että talossa tilaa tulla kotiin myös opiskeluaiakna ja vaikka ystävien kanssa.
    Oma soppi ja rauha on tärkeää ja tekee kodista oman kodin, myös teinille.
    Toisaalta, olemme ajatelleet että sisarrusten on hyvä osata myös jakaa huonetta. Nyt meillä kolme koululaista saa oman huoneen ja kaksoset jotka ovat 4v jakavat huoneen. Uskoisin että voimme jatkossa vaihdella huoneita. Tosin en ehkä enää laita tyttöjä ja poikia samaan. Sen verran on ollut meteliä ja riitaa ja kaveritkin on erit.

    Onko mahdollista tehdä makuuhuoneita jotka olisivat aika isot ja väliseinällä jonka voi joskus purkaa..? Sellaiakin olen nähnyt ystäväperheissä.

    Mukavaa raksa-aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika antaa meillä ratkaisun, jos pääsemme rakentamaan suht nopeasti, on tilan tarve suurempi kuin muutaman vuoden päästä. Teinit tarvitsevat sen oman mökötyskopin, ei kait sen tarvi kovin iso olla ;)

      Poista
  2. Kiva kun lisäsit blogisi tuonne Somalaiset raksablogit linkkilistaan ;)
    Sitä kautta löysin tänne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä lista, kiitos siitä! Vertaistukiryhmää kerrakseen :)
      En vain osannut sellaista hienoa kuvalinkkiä laittaa...

      Poista
  3. Kaikki eivät tarvitse omaa makuuhuonetta, mikäli on suunnilleen samassa vaiheessa olevia lapsia (esim. kaksi yläkoululaista tyttöä). Olen nähnyt monella olevan aulassa makuuhuone. Jos siihen ratkaisuun päädytte, niin suosittelen miettimään aulan sijainnin niin, ettei siitä olisi läpikulkua molempiin huoneisiin (esim. putki yläkerta ja aula välissä), sillä aulassa asuvalla ei ole ollenkaan yksityisyyttä. Toki voihan sermejä tm. keinoja keksiä aulaan näköesteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä mietinnässä on kaksi ratkaisua, toisessa olisi niitä makuuhuoneita enemmän ja isompi yläkerta, toisessa taas vain se pitkulainen yläkerta, johon jää se julkinen aula...mietitään :)

      Poista
  4. Hei. Onpa hauska löytää toinenkin rakentaja, joka on ihan alkumetreillä. Tuttuja syitä löytyy listasta - lisättäköön että myös aika uusissa taloissa saattaa olla kosteusvaurioita, eikä sitä ennalta voi koskaan tietää. Ja mites saat myyjän vastuuseen, ainakaan ilman lakimiestä, jos huomataan vasta myöhemmin… Tervetuloa kylään minun upouuteen blogiini myös: kivitalorannalla.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei kohtalotoveri :D
      Kyllä saa tosiaan suunnitella talonsa tarkkaan, ettei itse sorru tekemään virheitä joista aiheutuisi vahinkoa... Tämmöinen vertaistuki blogien muodossa vaikuttaa hyvälle, tulee varmasti esille asioita joita ei ole muistanut ottaa huomioon.

      Poista
  5. Meillä on myös kuusi lasta, nuorin 1v ja vanhin kirjoittaa juuri ylioppilaaksi. Meille tulee uuteen taloon viisi makuuhuonetta, neljä yläkertaan ja yksi olohuoneen kylkeen alas. Alalkerran huonetta voi käyttää myös työhuoneena/kirjastona myöhemmin, siihen laitettiin myös pariovi. Yläkerran huoneista yksi on jaettavissa vielä aikanaan kahteen osaan, mikäli nyt pienet kasvaessaan kaipaavat omia soppia. Nyt jako tulee siis menemään niin, että vanhin lapsi asustaa alakerran sen ajan kun vielä meillä on. Ikäjärjestyksessä seuraavat kaksi saavat vielä omat huoneet, mutta kolme nuorinta ovat samassa isossa huoneessa yhdessä. Pienille vapautuu huoneita sitten kun isoimmat muuttavat opiskelemaan ym. Tsemppiä teille projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin tsemppiä teille, olette jo pitkällä! :)
      Jokainen perhe on omanlaisensa, toimivat tilaratkaisut vaativat kompromisseja :)

      Poista
  6. Meillä kaksi lasta ja molemmille omat makuuhuoneet yläkertaan + vanhempien makuuhuone, Yläkerrassa siis kaikki makkarit. Alakerrassa vielä yksi ylimääräinen, työhuoneeksi ristitty, mutta varuiksi jos vielä yksi lapsi joskus tulee ;) Tällä hetkellä ei sellaisia suunnitelmia ole vaan kaksi riittää, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)
    Kiva oli löytää myös tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hempu ja kiva kun kiinnostuit meidän projektistamme :)
      Makuuhuoneita meille tulossa nyt neljä, kaikki yläkertaan. Työ- ja harrastehuoneille on varmasti käyttöä lasten kotoapoismuuttamisen jälkeenkin. Parempi olla vähän ekstraa kuin liian vähän? ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Viestisi piristää päivääni!