Kesä tuli sittenkin!

Hei pitkästä aikaa! Ahkeroitu on, vaikkei blogi olekaan päivittynyt. Minä sain opintoni päätökseen :)


Raksalla on keskitytty ulkokuoren viimeistelyyn. Meillä oli henkilönostin lainassa, sillä mies sai tehtyä valtavasti hommia. Talon päädyt maalattiin, tikkaiden loppuosa saatiin paikoilleen, lumiesteet ja kulkusilta katolle, ikkunapuitteet yläkerran ikkunoihin, parvekkeen kohdalle otsalaudat ja räystäät, parvekkeen kaiteet. Muistinkohan kaiken, paljon mies sai aikaan taas :)


rakentaja taipuu ja roikkuu esim. ikkunoiden eristämisessä

Näkymät on ihan "mukavat"




    




Kesäkuun ensimmäinen viikko oltiin reissussa pääkaupunkiseudulla, joten raksaaminen oli tauolla sen aikaa. Talolla kävi LVI-asentaja kytkemässä lattialämmityksen putket yhdessä energiayhtiön kanssa, joten nyt meillä on lattialämmitys toiminnassa!! Vielä muutamat ikkunapuitteiden asennukset ja tiivistykset, niin säilyy lämmöt sisällä.




Minä innostuin jo kokeilemaan sisämaalausta, kodinhoitohuone on saanut maalipintaa ja kipsilevyseinä tasoitteet. Ensimmäinen kerta tasoitehommissa oli hieman haastavaa...
Vähän vielä maalausta niin kodinhoitohuoneen seinät on valmiit!








Loppukiri sisähommissa alkaa ja voimia vaaditaan. Ihan mahtavaa päästä vihdoin toteuttamaan suunnitelmia, jotka ovat päässä muhineet!! Kesän lämpö auttaa jaksamaan ja kauniit kesäillat pidentävät työaikaa kuin huomaamatta.


Kommentit

Lähetä kommentti

Viestisi piristää päivääni!